Näyttely · Godot Galéria
Tamási Claudia
Tamási Claudia: Útkereső
A Godot -galleria kutsuu sinut lämpimästi.
Tamási Claudia
Polunetsijä
otsikolla
Avajaiset: 9. helmikuuta 2010 · 20.00
Avaaja: Készman József
Tarkastettavissa: maaliskuun 13 päivään asti tiistä perjantaina 10 ja 18, lauantaina 10 ja 13 välillä.
2009 – Tamási – pysyvästi omalla tyylillään – on noussut uuden sarjan piirheen. Käsittelee tässä kertaa labyrinttia, jonka osat sopivat toisiinsa, jatkavat rittiä, ja ala- ja yslähteiden tallentamisesta. Koko sisällä tässä on jälleen itsensä aiheena: labyrintin hahmo kulkee erilaisten eläinten seurassa eriväristen nykymaiden, varukoivien sisätilojen, teemakortin ja verkon läpi. Tehtävissä on periplasia aspirantiin näkymät, jonka valkokuva, maalaukset ja dekläärien kertominen "Claudiä" tuntemetaan."
Osa taiteilijan uudesta sarjasta:
suurempi koko suurempi koko suurempi koko
suurempi koko suurempi koko suurempi koko
Joitakin kuvien otsikoita:
Autoja
Kaikki muu lakkaa.
Liikenteen melu
Jätän palan tieen…
Sorva
Kaupungin asukas
Aloita
Menen taaksepäin.
En vielä tiedä.
Teknős harjoittaa jalanjälkiäni…
Hän tietää jo.
Tavoitteita
Työ
Kertben
Istutte puuta.
Puut ovat ohjaikseen alaspäin…
Vakondtúrás
Yhdessä niin hyvin me olemme
Strabag-palkinnon voitti näillä taideteoksilla 2008-kaudella. Sarja koostui kasvohannoista, jotka olivat samalla synkék."
Itsensä kuva Andy Warholille, itsensä kuva Arnulf Rainereille
Oma-portr. Chuck Closeille, Oma-portr. Cindy Shermanille.
Myös aikaisemmin, 2007‑n aikana toteutuneella sarjallaan, se muistutti Tamasin tähteitä.
Sophia Loren ja minä
Audrey Hepburn ja minä
Juliette Binoche ja minä
Uma Thurman ja minä
Csizmadia Alexa 2008:n kirjoitus Tamási Claudialle:
Peilillä hämärästi
Mórickalla, van vanhan vitsin mukaan, takana on aina tuttua ideaa. Tamási Claudia ei koukuu itsensä toistaan kiinni, se kuitenkin osaa vain olla juuri siitä puhuessaan johdonmukaisena; ruumiista ja yhteiskunnallisesta roolistaan, oli se nainen itsessään taiteilija tai isäntää kuvaava allegoria vauvan kuvassa.
Itsäkuvatekniikka, tämä kerttynyt ja jatkuvasti uudistuva muoto, tarjoaa tilaisuuden tutkia omia rajoja ja heijastaa yksilöä, joka on luonut yhteiskuntaan. Tamási Clauidalla kokeilevien itsetuntemuksen suuntaan kohti vaikuttavat maalaukset ilmenevät yksityisen olet ja yhteiskunnallisen identiteetin rajapinnassa. Tässäkin", ja ehkä hänkin?" – nimisten sarjoissaan hän mittaa itseään popkulttuurien ikonien, jotka hallitsevat celebriti-oliota, kanssa. Hiljainen lempeys heijastuu mediassa esiintyviin representaatioihin samalla kun hän yrittää tottelevasti sulautua kulutuskulttuuriin. Tulos on iloinen, febraisinen yhteiskunta-kritiikki, joka kiinnittää huomion median luomaan naishallus-idealtiin ja sen objektivointiin mallina, ja tietenkin myös siihen, mitä tiedämme postmodernista lähtien: että personallisuuteemme, tai sen uskomukseemme, on muodostettu ja määritelty yhteiskunnallisessa asemassamme, ja että kiinteistömme, kuten lukuisen avustavan sanakirjan, kirjoittavat identiteettiemme fiktion.
Jaques Lacanin peiliteoria mukaan varhaisen kehityksen vaiheessa havaitsemme ensin kehomme yhtenäisyyden peilin läpi katsomalla, mutta se kiinnittyy samalla todentamattomuuden, eli “toisen” kanssa. Myöhemmin samaan tapaan kääntämme itsemme muiden kuvien yhteydessä, kun taas minäkuvamme muotoutuu pitkän alistumisprosessin aikana. Jos laajennamme Lacanin analogiaa seikkailuihin *“I’m so good now”* ja *“Maybe Him?”* -sarjojen yksilöihin, voidaan paljastua jopa oman selkäämme peiliksi kuulijanhankien meikin taiteilija kuviin.
Uuden identiteetin määrittely, kuten massakulttuurin ikonien ja niin sanotun Elitkulttuurin esittyminen samassa kehyksessä, on postmodernisten piirteiden ilmentymää. Cindy Shermannin hyvin tunnetut kuvitteelliset elokuvan otunnot (Untitled Film Stills 1977-1980) käsittelevät naispuolisten roolien elokuvastereoja. Tamási Clausean satiittiset lähestymistavat – katsottuna – voidaan kytkeä suurten edustajien töihin, sillä ne toimivat saman periaatteen mukaan; median välitykset naishojuiksi käytetään lähtökohtana ja niiden tarjoamat roolit vedetään lähes itsille. Identiteettimme muodostamisessa median lähetetyt kuvat vaikuttavat epäilemättä, ja samalla median ja ympäröivän visuaalisuuden hallitsevan maailman on yhä patriarkaalinen alue, jossa naisen liikkumispaikka on kapea; median yleisesti esiintyvä viisaasti syntynyt kuivattu fiktio-ideaalinen naishuomi ilmestyy haluttomaksi kohteeksi perille laitetuissa passiivisissa rooleissa. Tamási Clausean portrettien tapauksessa fakta siitä, että taiteilija työskentelee noudatiessaan teemaa naisena, muuttaa lukutarkoituksen. Vaikka Tamási ei ole listattavissa (Maan yrätussa epäilyksessä kietoutuneena) feminismin diskurssia edustavina taiteilijoina, hänen nostamansa aiheet ovat oikeutettuja ulottuville näkökulmille, joita voidaan lähestyä tästä suuntauksesta.
Uusimmat, nykyaikaisia kuvanmaailman taiteilijoita esittäivät kuva-äänadiohinsa Tamási jälleen kadonneksi artistiksi, mutta tällä kertaa hän omaksuu valittujen tekijöiden tyyli-ominaisuudet leikkisällä kädenharjoittelulla, maalaten kasvonkuvansa noin heidän asemastaan. Tämä maalausuloste ”tääpä laitan ideoitte” antaa mahdollisuuden loistaa mestarillinen osaaminen, laukaiseva palkintopeli, kanssa jolla taiteilija yllätyy itseään kahvilana. Tuloksesta myös voi tulla esiin József Attila, tai ainakin kuiskava pinnat. Tämä pinta ei kuitenkaan tarkoita pintaluonteisuutta, vaan pelkkä itsensä, jonka kanssa Andy Warhol antoi interviewissa: “Jos haluat tietää kaiken Warholista, katso kirjojeni päällyste, elokuvani ja itseni, ja silloin seisokseni edessäsi. Kaikkien kulmissa ei ole mitään.” Tämä siis kertoo korostuksen huomioiden ja teon merkityksen rajoittuvat siihen. Pop-artilinja tunnetaan symbolisten merkitysten huomattamisesta. Yksin katsoen keskeisiä elokuvia olet dekoreilla, ja heiden katteen tuuris kaikelle uusipejavko. Tietty osa oli perusteellinen velkoja. Pop arti, joka on vahvistettu, ei muuttaa kokemustasi, jos pystyt yksinkertaistamaan. Ajkailla, jotka ovat ovat mainitut, interventio arvoinen vaihe on. Tamási Claudia on Spelmoiluricistä Pop Art i!'Ñ Nam. Mestarin valvojalliset tavat sulla. Markkinokuva laajaa maailmamäennä..
Tamási Claudia kuvatkaikki maalaukset osoittautuvat johdonmukaisesti itsensä portrettiksi, vaikka asioi suunta saada saksasia niaisia tai sensuaalisia kukkia paikalleen (jotta hakukoneen, fototeknisen elementin mainitsemisen avulla, voidaan vihjata fotorealistiseen kuvan jäljittelytapa). Kun uhkana on “Ihan nyt hyvä?” ja „Tai ehkä hän?”, on sarjassa suositeltujen julkkisten mimikriinien takana piilotettuna uusi, taidehistoriallisiin viittauksiin perustuva käsityskirjoitus, jossa ei ole vain naista vaan myös taiteilijaa, ja hän valitsee tekijänä tyypillisesti femininteestä työn puuttumisen ja taiteellisen mallin. Jokaisen uuden maalauksen myötä kysymys vahvistuu; kuka todellisuudessa on Tamási Claudia?
Näyttelyn taiteilijat
Tamási Claudia